Julkaistu 25.1.2016

Ikääntyneiden leikkauspotilaiden päihteidenkäytöstä tullut ongelma

Eläkeikäisten päihteiden käyttö on muodostunut akuuttia sairaalahoitoa vaikeuttavaksi haitaksi tuki- ja liikuntaelinsairauksissa, arvioidaan Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Sairaalaan tulee lähes päivittäin kiireellistä hoitoa tarvitsevia päivystyspotilaita, joiden päihtymys estää ja siirtää tarvittavien tuki- ja liikuntaelimiin kohdistuvien toimenpiteiden tekemisen. Kuukaudessa potilaita kertyy kymmenittäin ja vuositasolla satoja. Potilaat ovat tyypillisesti eläkeikäisiä, jotka ovat kaatuneet, pudonneet tai muuten loukanneet itsensä päihtyneinä. Ilmiö on tuttu erityisesti arkipäiviltä. Työikäiset sen sijaan juovat ja loukkaavat itsensä tyypillisesti viikonloppuisin.

Ilmiö esiintyy kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä. Joukossa on ollut useita erittäin hyvin koulutettuja ja hyvätuloisia potilaita.

– Moni kuvittelee hallitsevansa oman alkoholinkäyttönsä. Sitä myös peitellään läheisiltä. Kaatumistapaturmat ovat kuitenkin hyvä mittari ilmiölle. Sairaalahoitoa vaativan tapaturman yhteydessä asian vakavuus ja laajuus tulee lopulta ilmi, kertoo osastonylilääkäri Heikki Mäenpää Taysin tuki- ja liikuntaelinsairauksien vastuualueelta.

Potilasta ei voi leikata päihtyneenä eikä pitkään jatkunutta yhtäjaksoista juomista lopettaa kertaheitolla. Käytännössä osastolla joudutaan aloittamaan päihdevieroitus ennen kuin potilaan leikkausta voidaan ryhtyä valmistelemaan.

Kiireettömissä leikkauksissa ilmiö ei näy samalla tavalla. Mäenpää uskoo, että erikoissairaanhoitoa arvostetaan Suomessa niin paljon, että kiireettömiin toimenpiteisiin valmistaudutaan kotona myös päihteitä vähentämällä.

Nuorten potilaiden kohdalla vanhemmat osallistuvat usein aktiivisesti hoidon suunnitteluun, kun päihdeongelma tulee sairaalassa esille. Sen sijaan ikääntyneempien kohdalla lapset harvoin osallistuvat yhteiseen keskusteluun.

– Raportoimme päihdeongelmasta jatkohoitoon esimerkiksi terveyskeskukseen, mutta tehokkainta olisi ottaa asia reippaasti perhepiirissä esille, Mäenpää kehottaa.

Kolme esimerkkiä Mäenpään potilaista 
tammikuulta 2016

”70-vuotias nainen, asuu kotona puolisonsa kanssa. Kotihoito jakaa lääkkeet kerran viikossa. Todettu maksakirroosi, runsasta alkoholin käyttöä, verenpainetauti ja depressio. Kieltää aktiivisen alkoholin käytön, mutta viime kesältä merkkejä päihderiippuvuudesta. Tippunut sängystä eikä päässyt liikkeelle. Toimitettu päivystykseen, josta kuljetettu Taysiin. Päivystyksessä vasen lonkka aristanut. Lantion ja lonkan kuvissa vasemmalla murtuma. Leikkaushoito puoliproteesilla.”

”55-vuotias nainen. Alkoholin vaikutuksen alaisena kaatunut aamuyöstä portaissa ja tippunut porrastasanteelle vasen kylki ja olkapää edellä. Ei päässyt liikkeelle. Myöhemmin päivällä omainen toi Taysiin päivystykseen. Painanta-arkuudet vasemmassa lonkan seudussa sekä vasemmassa kyynärpäässä. Potilaalle tehty vartalon ja pään kuvaukset. Löydöksenä kaksi murtumaa. Murtumat hoidettu levytyksillä. Iho ehjä mutta korvalääkäri hoitanut korvan takana olleen haavan.”

”74-vuotias nainen. Astma. Alkoholin vaikutuksen alaisena kaatunut ja satuttanut oikean lonkkansa saaden sinne murtuman. Leikkaushoito puoliproteesilla. Postoperatiivisesti vieroitushoitoon.”

Tukea ja neuvoja alkoholin käytön vähentämiseen saa muun muassa järjestöistä ja verkkopalveluista, kuten www.paihdelinkki.fi ja http://www.taitolaji.fi.