Ylis'festarit lauantaina 11.8.2018

Vuoden 2018 Ylis'festarien päivä on jo lyöty lukkoon. Valmistaudu rokkaamaan lauantaina 11.8.2018!

Vuonna 2018 Ylis'festareita vieteään tuttuun tapaan elokuussa. Festareiden esiintyjätkin ovat nyt tiedossa, ja luvassa on kovia nimiä: Kotiteollisuus, Happoradio, Jannika B sekä tuoreimpana kiinnityksenä Dannyn ja Erika Vikmanin yhteiskeikka.

Lisätietoa aikatauluista, lipuista ynnä muusta on tulossa hieman lähempänä kesää.

Koko perheen festareita jo vuodesta 1999

Ylis'festarit on koko perheen päihteetön elämys- ja musiikkitapahtuma, jota on järjestetty vuodesta 1999 lähtien. Tapahtuma teki kävijäennätyksensä vuonna 2016, kun festareilla rokkasi noin 7000 kävijää. Vuonna 2017 festarijärjestelyihin tehtiin kävijöiden toivomia uudistuksia, kun festarilavoja saatiin yhden sijasta kaksi. Uutta on myös suuri näyttö, jonka välityksellä lavan tapahtumat näkyvät kauemmaskin.

Ylis'festareilla on totuttu näkemään suomalaisen musiikin kovimpia nimiä, ja hyvien esiintyjien lisäksi tapahtumassa on runsasta oheisohjelmaa.

Festarit järjestetään nykyään Nokian Pitkäniemen järvimaisemissa. Tapahtuman nimi on kuitenkin haluttu pitää vanhana tuttuna ja muistona ajoilta, jolloin festaripaikka oli Ylöjärven Ylisillä.

Ylis'festarit on voittoa tavoittelematon tapahtuma, jonka järjestävät Tampereen yliopistollisen sairaalan kehitysvammahuollon ja psykiatrian toimialueet. Mukana järjestelyissä ovat kehitysvammahuollon asiakkaat, psykiatrian potilaat sekä runsas joukko vapaaehtoisia.

Lisätiedot

ylisfestarit(at)pshp.fi
puhelin 0500 623 474 (arkisin 8–16)